Bändin livekeikan kuvaus – Case Werevolves of Helsinki

Werevolves of Helsinki on legendaarisen tuottajan ja musiikkialan monivaikuttajan Tom Friskin projekti, bändi täynnä pitkän linjan muusikoita esittää Warren Zevonin tuotantoa komealla kokoonpanolla ja äärimmäisen laadukkaasti. Warren Zevon on varsin tunnettu amerikkalainen singer-songwriter, tunnetuimpia kappaleita mm Werevolves of London, Lawyers, Guns and Money ja Carmelita. Mutta ei varmaan Suomessa mikään valtavirtasuosikki kuitenkaan.

The Werevolves of Helsinki päätti hiljattain tehdä livelevyn Helsingin Konepajan tähtiklubilla, ja tilasivat minut sinne kuvaamaan ja editoimaan samalla koko keikasta videotallenteen. Eli tällä kertaa riitti pelkkä videokuvaaminen, audio tulee muualta. Tom Frisk : “Kalle tuli paikalle kalustonsa kanssa, hoiti kaiken ammattimaisesti ja sai tallennettua keikan ja yleisön mallikkaasti. Saatiin sekä koko bändi kuviin, että keikan ilme ja fiilis hyvin ikuistettua. Lopputulosta on ollut ilo jakaa maailmalle !”

Keikan kuvaamisessa on muutama haaste, ensinnäkin jokainen paikka on erilainen, toisekseen paikalle tulee myös yleisö, eli kameroiden sijoittelulle on rajoitteita. Ja sitten vielä isossa bändissä – Werevolvesissa on 6 jäsentä ja joissain biiseissä vielä pari taustalaulajaa – on vielä lisämausteena se että kiva olisi saada kaikki bändistä kuviin jostain kulmasta. Ja keikan koko ajan muuttuvat valot tuovat kameroille haasteita, joita yhden miehen kuvausryhmällä on mielenkiintoista ratkoa…

Kuvaa soundcheckistä.

Päädyin sitten kuvaamaan bändin kolmella kiinteällä kameralla yleisön suunnasta, niin että kaksi on vähän kauempana ja ylhäällä portaissa tai tasanteella mihin ei ole yleisöä tulossa, ja yksi laajakuvalinssillä lavan lähellä. Lavalle asettelin kaksi action kameraa kuvaamaan taaempana olevaa miehistöä, ja yksi kamera on katsomon suunnasta kuvattu liikkuva kamera mekaanisella vakaajalla eli gimbalilla. Näillä sain kaikki muusikot vähintäänkin jotenkin kuviin ja pystyn ottamaan esim rumpalin filleihin esiin. Liikkuvalla kameralla kuvasin sitä missä tapahtuu, eli laulajaa, kitarasooloa, välillä koskettimia tai taustalaulajia ja vähän yleisöäkin. Kun millään ei voi kaikki bändin tuotanto olla selkärangassa, niin kuvauskin on elävä tilanne, missä pitää parhaansa mukaan olla hereillä ja ennakoida missä tulee seuraavaksi tapahtumaan.

Koko keikan kuvaamisessa tulee vastaan vääjäämättä myös akkujen ja muistikorttien täyttyminen, eli jossain vaiheessa laitoin liikkuvan kameran paikalleen ja kävin vaihtamassa kortteja ja muisteja, ei tullut suuria taukoja materiaaliin. Samalla lailla välillä tarkistin että kameroiden asetukset edelleen toimivat vähän muuttuvissa valaistuksissa.

Lopputuloshan on komean näköistä, kuusi kameraa riittää hyvin keikan kuvaamiseen vaikka sijoittelussa vähän kompromisseja joutuu tekemään. Lava oli kahdelta suunnalta auki, ja lavan edessä oli parvi mistä pääsi kuvaamaan suoraan edestä, nämä helpottivat kuvaamista oleellisesti, tässä muutamia stillejä :

Tein koko keikasta raaka editin, eli kaikkien kameroiden kuvat on alustavasti vörikäsitelty ja tehty päärajaus, lisäksi tein useimmista biiseistä jo raakaleikkauksen, eli mitkä kamerat milläkin hetkellä näkyvät. Ensimmäisenä Werewolves julkaisi kappaleen Excitable Boy, siitä tein siis lopullisen leikkauksen, zoomauksineen ja lopullisine värikäsittelyineen. Käytiin vielä bändin pomon Tom Friskin kanssa pääperiaatteita läpi, millaista lopputulosta haetaan.

Editointi on tehty DaVinci Resolvella, ja kun koneessa on tarpeeksi vääntöä niin monikanavaeditointi on todella sukkelaa ja jouhevaa. Clipit synkkas automaattisesti, ja kuvakulmien valinta on helppoa.

Lopullinen video kappaleesta Excitable boy : https://www.youtube.com/watch?v=wUvigiud06A&list=RDwUvigiud06A&start_radio=1

Ota yhteyttä jos haluat keikaltasi laadukkaasti huippukameroilla kuvatun ja asiallisesti editoidun videon ! kalle.mannonen@gmail.com / 040 735 8787

Leave a comment